Keväällä 2026 olen eduskuntavaaliehdokas ehdokkaana. Jäsenäänestys päättää ketkä valitaan alueella ehdokkaiksi maaliskuun 2026 aikana.
Minulle tärkeitä aiheita ovat mm. koulutus ja osaaminen, kestävä kehitys, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä työllisyys
Olen mukana kunnallispolitiikassa, sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueella luottamustehtävissä.
Työurallani olen tehnyt monenlaisia vastuullisia tehtäviä. Taloushallinnossa olen työskennellyt niin yksityisellä puolella kuin viime vuosina julkisella puolella.
Harrastuksiini kuuluu luottamustehtävien lisäksi, opiskelu, yhdistystoiminnassa mukana oleminen, puutarhan kasvien siirtely, koiran kanssa touhuaminen, käsityöt, lukeminen sekä erilainen urheilu kiinnostuksen, kelin ja aikataulun mukaan.
SEURAA MINUA SOMESSA